keskiviikko 13. heinäkuuta 2016

Burberry, Jimmy Choo ja Bionic Gear Bag

Sateisia lomapäiviä voi käyttää erilaisten ideoiden toteuttamiseen ja kaapissa hillottujen kaavojen käyttöön ottoon.


Burberry-pussukka ja Jimmy Choo-kukkaro on tehty yhden kaappiin jemmatun muotilehden sivuista. Kontaktimuovia molemmin puolin sivua, päälle vielä kristallimuovia ja eikun ompelemaan. Pikasurautukseen meni taas perinteisesti vähän enemmän aikaa kun piti purkaa ja ommella uudelleen. Kannattaisi ihan ekaksi tarkastaa, että koneessa ei ole pallokärkineulaa kun alkaa muovia ja paperia ompelemaan, ei nimittäin tule kovin nättiä tikkiä.





Bionic Gear Bagin kaavan ostin jo aikaa sitten Craftsyn kautta. Tuijottelin ohjetta ja mietin etten ikinä saa tätä toteutettua. Sitten ompelukaverin kanssa sovittiin ompelupäivä ja päätin selättää tämän kaavan. Edellisenä iltana leikkelin kankaita ja ompelupäivänä vielä leikkelin ja silitin tukikankaita paikoilleen. Neljää vetoketjua (eikun viisi niitä olikin yhteensä) ja aika montaa ommeltua saumaa myöhemmin sain tämän viimein valmiiksi vähän ennen kymmentä illalla. Oli pakko tehdä loppuun yhteen menoon, muuten olisi kyllä jäänyt kesken, sen verran monta pikku saumaa oli ommeltavana. Mutta nyt se on valmis ja paljon tavaraa saa mahtumaan noihin lokeroihin. Kuten nyt esimerkiksi Fimo-massasta askarreltuja jalkapalloja ja vadelmia..






maanantai 28. maaliskuuta 2016

Palkintolusikat uusiokäyttöön

Taito-keskus ja lusikkakorukurssi. Pari viikkoa sitten vietin aurinkoisen viikonlopun tiukasti sisätiloissa. Mukana oli pussilinen isän palkintolusikoita ja paljon ideoita mitä niistä voisi tehdä. Viikonlopun aikana osa ideoista toteutui ja koruja alkoi valmistua. Riipuksia, rannekoruja ja avaimenperiä oli nippu mukana kun sunnuntaina tulin kurssin jälkeen kotiin. Lusikoita jäi onneksi vielä iso nippu työstettäväksi, kaikkea ihanaa en ehtinyt noiden kahden päivän aikana tehdä, joten tämä homma tulee saamaan jatkoa.



Kummitytölle riipus

Avaimenperiä

Avaimenperiä

Juottamalla kiinnitetty riisukoriste


Rannekoru kahdesta kahvilusikasta

Riipuksia



Tästä tuli mun lemppaririipus






maanantai 14. syyskuuta 2015

Oili, Estelle, Roosa ja Papu

Siinä ne nyt on: Oili, Estelle, Roosa ja Papu. Elämäni ensimmäiset hopeaketjut, omin käsin veivattu, sahattu ja liitetty.

Papu, Roosa, Oili, Estelle

Vietin aurinkoisen viikonlopun kansalaisopiston hopeaketjun punonta -kurssilla. Lähti taas vähän lapasesta, on muuten aikas koukuttavaa tuo hopeketjujen teko. Ja niin monia ihania malleja on tälläkin saralla olemassa. Onneksi tilipäivä on vasta viikonlopun jälkeen, niin järki pysyi melkein mukana hopealankaostoksilla. On ne vaan niin ihania ja kivoja tehdä.

Estelle


keskiviikko 9. syyskuuta 2015

Reppu ja neulomuksia

Viimeisimmät valmistuneet ompelukset ja neulomukset, tadaa!

Reppuja on fb:n käsityöryhmissä näkynyt paljon ja niistä innostuneena päätin yhden jemmakankaan käyttää reppu-projektiin. Repun tein Villa ja Villa blogin ohjeen mukaan (http://villajavilla.blogspot.fi/2015/08/diy-reppu.html). Olihan siinä taas väkertämistä. Onneksi loppumetreillä oli vertaistukea kun Ompeluseura kokoontui pitkästä aikaa. En ehkä olisi saanut reppua valmiiksi näin nopealla aikataululla ilman sunnuntain yhteisompeluja.
Tein löytöjä paikallisesta käsityöliikkeestä, sieltä löytyi repussa tarvittavaa metrivetoketjua ja nylonnauhaa. Bonuksena nylonnauhassa on vielä heijastinnauhaa reunoissa. 



Poika on innostunut kätyreistä, joten hänelle neuloin uudet villasukat samalla teemalla.
 
Ja tyttö sai uudet lapaset. Pöllöt on pop.
 

Pikkuaskarteluja ehtii arjen lomassa tehdä. Kesällä tuli uunista ulos nämä avaimenperät ja riipukset. Niistä saattaa neuloja löytää jotain tuttua..



lauantai 27. kesäkuuta 2015

Uusi saumuri

Pitkällisen pähkäilyn jälkeen päätin panostaa uuteen saumuriin. Ensimmäisten ompelukokemusten jälkeen mietin vaan miksen ostanut uutta saumuria jo aikapäivää sitten. Ommel on täydellistä ilman ainaista langankiristyksen kanssa taistelua. Ja rullapäärme, se vaan on niin ihanaa ja helppoa tuolla uudella koneella. Ja pitihän sitä rullapäärmettä testata heti ensimmäiseen vaatteeseen. Tyttö valitsi itse kangaskaupasta koira-printtitrikoon, josta ommeltiin t-paita, leggarit ja sortsit. Sortsit eivät olekaan vielä kameran muistikortille päätyneet, joten niistä ei todistusaineistoa vielä löydy.

 
Pipon ompelukin sujuu uudella saumurilla. Tähän naapurintytön synttärilahjapipoon kokeilin myös ruusukkeen tekoa. Se olikin yllättävän helppoa kun framilonilla rypytin tuon trikookaitaleen ja se melkein itsestään pyörähti ruusukkeeksi.
 
 Pojan jälkkärin tädeille virkkasin kiitokseksi pöllö-avaimenperät:
 
Ja kesäkuun alussa naimisiin mennyt nuoripari sai tällaisen kortin, johon käpyilin sydämen. Ihanat oli häät.  

keskiviikko 3. kesäkuuta 2015

Käpypitsi, frivolité - korvikset ja rannekoru

Miehen mummu oli kätevä käsistään ja hänen perujaan minulle tuli pussillinen lankoja ja käpy. Käpyä pyörittelin useammankin kerran käsissäni ennen kuin tajusin mikä se on. Eikä sen käyttö ihan heti sittenkään auennut, vaan kävin käsityöneuvonnassa kyselemässä tarkempia ohjeita mitä pitäisi tehdä. Ohjeet upposivat tajuntaan ja hurahdin käpyilyyn.

Pinterest on pullollaan mitä ihanampia ideoita ja haluaisin vaan kokeilla niitä kaikkia. Ensimmäiset korvikset tein ihan ohjeen mukaan, rannekorusta näin kuvan, ohjetta ei ollut, joten ei muuta kuin kokeilemaan. Muutama yritelmä lensi roskikseen umpisolmussa, mutta kyllä se lopulta valmistui. Tykkään.

Korviksia onkin valmistunut jo useammassa värissä ja monta uutta ideaa on muhimassa ja kokeilussa.




keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

Viidakkomekko

Useamman vuoden laatikossa muhinoitunut viidakkokangas odotti sitä täydellistä hetkeä tulla ommelluksi. Alun perin ostin kankaan sitä varten, että teen pojalle siitä jotain. Aika kului, poika kasvoi ja viidakkokangas ei enää kelvannut. Tytölläkin meni aikaa ennen kuin hyväksyi vihreän värin, mutta kun viimein sain tuon kankaan leikattua ja ommeltua mekoksi, olikin se menestys. Ja se piti saada päälle heti ekana päivänä kun mekko oli valmistunut, hyvä kun ehdin langat leikata.

Mallina Wood Mouse mekko koossa 110 (Ottobre 6/2014).