maanantai 14. syyskuuta 2015

Oili, Estelle, Roosa ja Papu

Siinä ne nyt on: Oili, Estelle, Roosa ja Papu. Elämäni ensimmäiset hopeaketjut, omin käsin veivattu, sahattu ja liitetty.

Papu, Roosa, Oili, Estelle

Vietin aurinkoisen viikonlopun kansalaisopiston hopeaketjun punonta -kurssilla. Lähti taas vähän lapasesta, on muuten aikas koukuttavaa tuo hopeketjujen teko. Ja niin monia ihania malleja on tälläkin saralla olemassa. Onneksi tilipäivä on vasta viikonlopun jälkeen, niin järki pysyi melkein mukana hopealankaostoksilla. On ne vaan niin ihania ja kivoja tehdä.

Estelle


keskiviikko 9. syyskuuta 2015

Reppu ja neulomuksia

Viimeisimmät valmistuneet ompelukset ja neulomukset, tadaa!

Reppuja on fb:n käsityöryhmissä näkynyt paljon ja niistä innostuneena päätin yhden jemmakankaan käyttää reppu-projektiin. Repun tein Villa ja Villa blogin ohjeen mukaan (http://villajavilla.blogspot.fi/2015/08/diy-reppu.html). Olihan siinä taas väkertämistä. Onneksi loppumetreillä oli vertaistukea kun Ompeluseura kokoontui pitkästä aikaa. En ehkä olisi saanut reppua valmiiksi näin nopealla aikataululla ilman sunnuntain yhteisompeluja.
Tein löytöjä paikallisesta käsityöliikkeestä, sieltä löytyi repussa tarvittavaa metrivetoketjua ja nylonnauhaa. Bonuksena nylonnauhassa on vielä heijastinnauhaa reunoissa. 



Poika on innostunut kätyreistä, joten hänelle neuloin uudet villasukat samalla teemalla.
 
Ja tyttö sai uudet lapaset. Pöllöt on pop.
 

Pikkuaskarteluja ehtii arjen lomassa tehdä. Kesällä tuli uunista ulos nämä avaimenperät ja riipukset. Niistä saattaa neuloja löytää jotain tuttua..



lauantai 27. kesäkuuta 2015

Uusi saumuri

Pitkällisen pähkäilyn jälkeen päätin panostaa uuteen saumuriin. Ensimmäisten ompelukokemusten jälkeen mietin vaan miksen ostanut uutta saumuria jo aikapäivää sitten. Ommel on täydellistä ilman ainaista langankiristyksen kanssa taistelua. Ja rullapäärme, se vaan on niin ihanaa ja helppoa tuolla uudella koneella. Ja pitihän sitä rullapäärmettä testata heti ensimmäiseen vaatteeseen. Tyttö valitsi itse kangaskaupasta koira-printtitrikoon, josta ommeltiin t-paita, leggarit ja sortsit. Sortsit eivät olekaan vielä kameran muistikortille päätyneet, joten niistä ei todistusaineistoa vielä löydy.

 
Pipon ompelukin sujuu uudella saumurilla. Tähän naapurintytön synttärilahjapipoon kokeilin myös ruusukkeen tekoa. Se olikin yllättävän helppoa kun framilonilla rypytin tuon trikookaitaleen ja se melkein itsestään pyörähti ruusukkeeksi.
 
 Pojan jälkkärin tädeille virkkasin kiitokseksi pöllö-avaimenperät:
 
Ja kesäkuun alussa naimisiin mennyt nuoripari sai tällaisen kortin, johon käpyilin sydämen. Ihanat oli häät.  

keskiviikko 3. kesäkuuta 2015

Käpypitsi, frivolité - korvikset ja rannekoru

Miehen mummu oli kätevä käsistään ja hänen perujaan minulle tuli pussillinen lankoja ja käpy. Käpyä pyörittelin useammankin kerran käsissäni ennen kuin tajusin mikä se on. Eikä sen käyttö ihan heti sittenkään auennut, vaan kävin käsityöneuvonnassa kyselemässä tarkempia ohjeita mitä pitäisi tehdä. Ohjeet upposivat tajuntaan ja hurahdin käpyilyyn.

Pinterest on pullollaan mitä ihanampia ideoita ja haluaisin vaan kokeilla niitä kaikkia. Ensimmäiset korvikset tein ihan ohjeen mukaan, rannekorusta näin kuvan, ohjetta ei ollut, joten ei muuta kuin kokeilemaan. Muutama yritelmä lensi roskikseen umpisolmussa, mutta kyllä se lopulta valmistui. Tykkään.

Korviksia onkin valmistunut jo useammassa värissä ja monta uutta ideaa on muhimassa ja kokeilussa.




keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

Viidakkomekko

Useamman vuoden laatikossa muhinoitunut viidakkokangas odotti sitä täydellistä hetkeä tulla ommelluksi. Alun perin ostin kankaan sitä varten, että teen pojalle siitä jotain. Aika kului, poika kasvoi ja viidakkokangas ei enää kelvannut. Tytölläkin meni aikaa ennen kuin hyväksyi vihreän värin, mutta kun viimein sain tuon kankaan leikattua ja ommeltua mekoksi, olikin se menestys. Ja se piti saada päälle heti ekana päivänä kun mekko oli valmistunut, hyvä kun ehdin langat leikata.

Mallina Wood Mouse mekko koossa 110 (Ottobre 6/2014).

 
 


maanantai 2. maaliskuuta 2015

Naapurin vauvalle lämmikettä

Naapuriin syntyvälle vauvalle neuloin myssyn, tumput ja villasukat. Ohjeina myssyssä Novitan vauvan kypärämyssy (http://www.novita.fi/cms.php?cms_cname=neulemallisivu&nlm_id=90113), sukat on tehty Junasukan ohjeella (http://www.taitoep.net/palvelut/ohje-juna-sukkaan/) ja tumput ihan omasta päästä. 
 

sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Tennareita, Manoloja ja kukkia

Tämä Yarnissiman Manolo-ohje (http://www.ravelry.com/patterns/library/manolo) houkutti kauan ja odotti sitä oikeaa hetkeä keskittyä kavennuksiin, levennyksiin ja kiertoihin. Vihdoin ne sitten valmistuivat ja päätyivät loppujen lopuksi lasten mummin jalkaan. Lankana Austermannin Step classic ja väri on oikeasti tumma turkoosi.

 
Tennarisukat (http://www.ravelry.com/patterns/library/slipper-socks-19). Ne on ihanat. Kun vaan saisi joskus tehtyä toisetkin. Nämä ekat kun meinasivat jäädä sinne keskeneräisten kasaan, kun en saanut aikaiseksi ommeltua pohjaa ja sukkaosaa yhteen. Eivätkä sitten valmistuneet ajoissa joulupukin lahjapussiin vaan jäivät jälkitoimitukseen.

 
Nämä toiset teinkin sitten oikaisten, omalla ohjeella, vähän sinnepäin...

 
Yhdet vielä, Anemonidium-sukat (http://www.ullaneule.net/0114/ohjeet_anemonidium.html). Nämä, samoin kuin ylemmät tennarit on neulottu seiskaveikasta. Anemonidiumit menivät myös lahjaksi, näistä valmistuneista sukista eivät yhdetkään jääneet omaan kaappiin tällä kertaa.



sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Mulle kans villatakki!

"Mulle kans uusi villatakki", tokaisi tyttö kun oltiin ostamassa kummitytön villatakkiin lankoja. Itse sai valita värin ja valinta oli tällä kertaa tumma violetti. Aika kivaa vaihtelua kaiken sen pinkin jälkeen. Malli 66 Novitan Talvi 2014 lehdestä, lankana 7 veljestä ja puikot kokoa 4 ja 4,5.


Napit askarreltiin itse Fimo-massasta kun sopivia ei nappijemmasta löytynyt. Ja tulihan sitä pinkkiä tähänkin vaatteeseen, tyttö sai valita itse myös nappien värit.



sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Pannulappuja ja lumihiutaleita

Vielä viimeiset jouluaiheiset tekeleet. Jämälangoista pannulappuja ja lumihiutaleita.



 

 
Pitkään idean tasolla marinoitunut kokeilu vanhan kirjan tuunauksesta on myös valmistunut. Kierrätyskeskuksesta ostetun kirjan sisälle kaiversin maattoveitsellä lokeron, liimasin lokeron reunat yhteen ja lopuksi liimailin koristeet päälle. Tämä on yhdistelmä uutta ja vanhaa, osa pitseistä on uusia ja osa lasten isomummun tekemiä. Iso-mummun nypläämä pitsin pätkä ja virkattu kukkanen pääsivät rasian kanteen.

Karkkikoruja askarreltiin pari vuotta sitten fimo-massasta oikein urakalla ja nyt ovat tytöllä kovassa käytössä nuo herkut.

torstai 8. tammikuuta 2015

Kummitytölle villaa ja kissoja

Jo viime marraskuussa valmistuivat ihanalle kummitytölle 4-v synttärilahjaksi villatakki ja trikoiset legginsit.  
Villatakissa lankana on pitkästä aikaa 7-veljestä. Mallina on Loki (http://www.ravelry.com/patterns/library/loki-2) ja puikot 3,5. Kiva neuloa, kun ei tarvinnut yhtään saumaa ommella. Rohkeasti vaan saksilla halki etukappale siksakilla ompelun jälkeen ja ohjeesta poiketen tein nappilistan tuohon eteen.